Puusepänliike Metritiski palvelee Kim Ekman/Vision 51

Puusepänliike Metritiskin juuret kantautuvat yli kahdenkymmenen vuoden päähän vuoteen 1994, jolloin aloitimme kalusteasennuksilla. Pian kasvoimme muutaman puusepän pajasta isommaksi toimijaksi ja hankimme ensimmäisen verstaamme. Puusepänliike Metritiskin liiketoiminnan kasvettua olemme muutaman kerran päässeet muuttamaan uusiin tiloihin ja nykyisessä muodossaan Metritiskin puusepänliike on toiminut syksystä 2013, jolloin Suomen Metritiski Oy ja Witrade Oy yhdistyivät. Pelkästään puusepänliike työllistää yhdeksän henkeä ja se on varustettu alansa viimeisimmällä teknologialla. Näin ollen mahdollistamme erätuotannon helposti ja samalla myös uniikit, haastavammat kalusteet joihin kaivataan vanhanajan puusepän kädentaitoa. Uusin teknologia ja hyvät työkalut ovat asia, josta haluamme pitää kiinni. Niiden avulla valmistamme juuri sellaista mitä asiakas meiltä haluaa ja myöskin odottaa.

Toiminnan kannaltamme kenties isoin askel on ollut muutto Valkeakoskelle vuoden 2014 alussa. Siitä saakka olemme voineet ylpeänä puhua puusepäntehtaasta verstaan sijaan. Sijainti Valkeakoskella on luonnollisesti logistiikan kannalta optimaalinen, sillä toimitusten onnistuminen nopealla aikataululla ympäri Suomen on elinehto toiminnallemme. Maantieteellisesti katsottuna puusepänliike toimittaa kalustusratkaisuja koko Suomen alueelle, joten pohjoisinkaan kolkka ei ole meille ongelma. Rahti järjestetään joko omalla kalustolla tai vakiintuneiden rahtikumppaniemme avulla.

Palveleva ja osaava puusepänliike

Puusepänliike, jossa palvellaan ja osataan. Toimimme niin pörssiyhtiöiden kuin pienempienkin toimijoiden kanssa ja ehdottomia vahvuuksiamme ovat niin kustannustehokkuus, toimitusvarmuus kuin nopeus. Aikataulussa pysyminen on meille kunnia-asia ja sitä asiakkaammekin meissä arvostavat. Olemme myös erittäin ylpeitä puusepänliikkeemme asiakasuskollisuudesta, sillä toimintamallimme tuo useimmiten asiakkaan luoksemme myös uudelleen.

Alusta asti puusepänliikkeessämme on ollut polttava halu luoda jotain ennennäkemätöntä joka kestää niin aikaa, paikkaa kuin kulutusta. Ammattilaisille laatu on äärimmäisen tärkeä tekijä ja näin ollen puuseppämme eivät siitä suostu tinkimään. Puusepänliikkeenä referensseihimme kuuluu muun muassa hotelleja, yökerhoja, pubeja, liiketiloja, toimistoja, myymälöitä ja liikenneasemia. Useampia tuhansia kohteita toteuttaneeseen puusepänliikkeeseen voi luottaa menettämättä yöunia.

Puusepäntuotteet mittatilauksena toivedesi mukaan

Puusepänliike Metritiski on toteuttanut historiansa aikana useita kilometrejä baaritiskiä, taustakaapistoa, sohvaa, palvelutiskejä, pöytiä, pöydänkansia ja paljon muuta. Kuten sanottu, kaikki nämä on toteutettu uniikkeina mittatilauskalusteina juuri asiakkaan toiveiden mukaisesti. Toimintaamme puusepänliikkeenä ei leimaa ajatus ”kaikille samaa”, vaan ennemminkin jokaiselle toiveidensa mukaisesti.

Emme pelkää tarttua haastaviin projekteihin, vaan enemmänkin odotamme niitä innolla. Kenties parasta työssämme on hymy asiakkaan huulilla kun hän näkee ensimmäisen kerran kalusteensa. Siihen näkyyn emme kyllästy koskaan.

Puusepänliike Metritiski - ota yhteyttä ja kysy lisää tarjoamistamme palveluista.